Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2015

Kirja-analyysit Peter Franzenin teoksesta Tumman veden päällä

Franzen

Peter Franzenin romaani ”Tumman veden päällä” kuvaa elävästi pienen, 6-7-vuotiaan Peterin elämää kaikkien ympäristön ihmeiden keskellä.
Pete on onnellinen: Rakastava perhe, mukavia kavererita ja hiihtoretkiä papan kanssa. Mutta sitten asiat muuttuvat. Öisin alkaa kuuluia outoja ääniä. Isä on humalassa. Äiti itkee. Tunnelma on epätietoinen ja pelottava. Lopulta Pete, pikkusisko Suvi sekä äiti joutuvat pakenemaan mummolaan.
Franzen kertoo kirjassaan monipuolisesti ja aidontuntuisesti erilaisten henkilöiden elämästä, sekä kaupungin tapahtumista. Kirjassa kuvataan myös perheväkivaltaa, jonka vuoksi se ei sovi kaikkein herkimmille. Suosittelisin tätä Franzenin teosta yläkoululaisille ja sitä vanhemmille.
Kaikin puolin kirja oli hyvä ja pysäyttävä, vaikka joissakin kohdissa juoni etenikin mielestäni liian hitaasti. Tekstiä oli välillä hieman hankala lukea, sillä siinä oli paljon murretta. Se ei kuitenkaan häirinnyt juonen ymmärtämistä.
Venla 7C

Peter Franzen: Tumman veden päällä
Kirja kertoo pienestä pojasta, jota kutsutaan Peteksi. Kirjan alussa hän asuu omakotitalossa isän, äidin ja siskon kanssa. He elävät onnellisina, kunnes yöllä alkaa kuulumaan kummallisia ääniä. Isä on juovuksissa ja lapset sekä äiti karkaavat öisin mummolaan.
Franzen on onnistunut hyvin kuvailemaan pienen pojan tunteita, vihaa, pelkoa ja uteliaisuutta. Teksti on välillä kuvailevaa, ja siitä saa hyvin selville, mitä tapahtuu. En suosittelisi kirjaa pienimmille, sillä se oli joissain kohdissa aika raaka. Kirja opetti, että väkivaltaa on olemassa, eikä sitä pidä hyväksyä.
Sofia 7C

Mainokset

Lukukampanja

IMG_4563http://www.ccv.adobe.com/v1/player/ERHkZMkc8SN/embed

 

Aloitimme alaluokkien puolella helmikuun alussa kevään 2015 lukukampanjan. Yllä olevasta linkistä pääset kuuntelemaan hauskan tarinan lohikäärmeestä, joka uhkaa kouluamme. Oppilaiden tehtävänä on ollut lukea kirjoja ja hankkia jokaisesta kirjasta tiili. Tiilistä muurataan muuria, jolla estetään lohikäärmeen saapuminen koulumme sisätiloihin.

Lukuinto on lisääntynyt jo huimasti! Vielä ehdit osallistua.