Avainsana-arkisto: palkitut

Poika joka menetti muistinsa

4B-luokassa luettiin yhteisenä ääneenlukukirjana Kreetta Onkelin Poika joka menetti muistinsa. Kirja voitti tämänvuotisen Finlandia Junior –palkinnon.

Kreetta Onkeli

Poika joka menetti muistinsa kertoo 12-vuotiaan Arton seikkailusta ympäri Helsinkiä. Arto herää kesäisessä puistossa siihen, että ei muista oikeastaan mitään itsestään, kodistaan eikä siitä, miksi nauraa hohottaa keskellä nurmikkoa.

Yksin maailma voisi näyttää aika pelottavalta, mutta onneksi Arto tapaa ystävällisen Kimo-pojan. Kimon kanssa on hauskaa ja Arto kokee jännittäviä seikkailuja, tutustuu uusiin ihmisiin  ja ystävystyy. Arto huomaa pärjäävänsä vaikeissakin tilanteissa ja olevansa rohkea  -melkein sankari.

Kirjan lukemisen aikana testasimme koulun uusia tablettitietokoneita ja teimme Padlet-tauluille pieniä kirjoitustehtäviä kirjasta. Jokaisen taulun otsikon alla on taulun tehtävä ja ylimmässä laatikossa linkkilista muille tauluille. Käyhän kurkkaamassa! 

Katso tästä kirjavinkkausvideo Poika joka menetti muistinsa-kirjasta.

Lukemisen aikana piirsimme sarjakuvaruutuja kirjan tapahtumista. Piirroksia on koottu alla olevaan diaesitykseen.

Mainokset

Koulukirjaston uutuuskirjoja

IMG_0053

Kirjastoomme hankittiin vuoden lopussa muutamia syksyn 2013 lastenkirjauutuuksia. Kreetta Onkelin Poika joka menetti muistinsa palkittiin Finlandia Junior -palkinnolla. Kirjassa 12-vuotias Arto saa niin hurjan naurunpuuskan, että menettää muistinsa. Siitä alkaa seikkailu Helsingissä, missä Arto kohtaa erilaisia ihmisiä. Kirja ei ole pitkä, mutta tarinansa puolesta se sopii hyvin myös vähän isommillekin lukijoille.

Johanna Hulkon teos Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus sai puolestaan Suomen nuorisokirjailijat ry:n jakaman arvostetun Arvid Lydecken -palkinnon. Tarina kertoo viidesluokkalaisesta Raparperistä ja tämän ystävästä Emmistä, jotka etsivät geokätköjä. Kirja on hauska ja jännittävä. Jännitystä tarinaan tuo metsässä liikuskeleva omituinen mies ja valtava susi. Onneksi seikkailu päättyy parhain päin. Kirja on aika lyhyt – sivuja on hieman yli 150, mutta teksti on suurta, joten kirja sopii hienosti myös aloitteleville lukijoille.

Nopolan siskosten kirjoittama Risto Räppääjä ja kaksoisolento jatkaa kaikkien tuntemaa kirjasarjaa. Risto Räppääjä on ehdottomasti suosituin sarja koulumme kirjastossa. Myös Timo Parvelan Ella-sarja kuuluu monien pienten lukijoiden suosikkeihin.